Snellmanien Sukuyhdistys Ry

Peterin, Nilsin, Gerhardin ja Samuelin sukuhaarat

Johan Snellmanin kahdeksasta lapsesta suku on jatkunut tähän päivään saakka Snellman–nimisenä neljän hänen poikansa, eli Peterin, Nilsin, Gerhardin ja Samuelin kautta. Nilsin kautta suku jatkui pitkään, mutta sammui miehen puolelta lopullisesti 1900–luvulla. Viime aikoina on todettu, että myös Nilsin jälkeläisiä on yhä jäljellä, kun tyttärienkin lapset otetaan huomioon ja heitä on liittynyt sukuyhdistykseen. Tästä syystä suvun nykyään elossa olevat jäsenet kuuluvat johonkin edellä mainituista neljästä eri sukuhaarasta, ja siten sukulaiset usein esittäytyvät joko peteriläisinä, nilsiläisinä, gerhardilaisina tai samuelilaisina.

Nykyisten sukulaistemme kanta-isistä Peter (s. 1713), Nils (s. 1716) ja Gerhard (s. 1724) olivat pappeja, Peter Maksamaalla, Nils Kokkolassa ja Gerhard Tervolassa, Samuel (s. 1730) oli kauppiaana Oulussa ja myöhemmin maanviljelijänä Leppävirralla. Sukumme kiistatta tunnetuin jäsen, senaattori, kansallisfilosofi J.V.Snellman, oli Gerhardin pojanpojanpoika.

Viimeisin päivitys: 31.12.2012

webmaster(ät)snellmansuku.fi Eero Noponen